Ah, se tunne kun avaat silmäluomesi, on niin kylmä että hengitys höyryää ja katsot hetken ympäri huonetta ja mietit että missähän sitä taas ollaan. Slovakiassa. Ilmeisesti. Eilinen Bardejovin keikka, ja jopa ajomatka palautuvat mieleen, joka on erikoista siihen viinan määrään mitä tuli imailtua. Darraa pukkaa joka jätkällä paitsi lievästi alkoholin vieroitusoireista kärsivällä kuljettajallamme Captain Iirolla.
Seuraava siirtymä olikin vain puolisentoista tuntia... tai no olisi ollut jos paikalliset paskalakit eivät olisi kiinnostuneet Iiron hienostuneesta ajotyylistä. Eivät sakottaneet, mutta luulivat hevibändiksi.. hupsut.
Humenneen päästyämme Simo soitti keikan pro-moottorille, no eihän se englantia tietenkään osannut ja läimi vielä luuriakin korvaan, mutta se ei meitä lannistanut ja saatiin asiat kuntoon parilla puhelulla. Sit aloimme etsiä jotain muuta vatsantäytettä kun votkaa, se osoittautui yllättävän vaikeaksi, koska kaikki ruokapaikat tuntui olevan kiinni tai lopetettu kokonaan. Viinakauppa ja pari baaria kyllä oli auki mutta eihän niistä mitään kiinteää saanut. Jalkauduimme Mikon kanssa autosta ja lähettiin puisto/kävelykatutietä etenemään, jonka perukoilta löysimme paikallisen burgerimestan, josta sitten tilattiin puoli ruokalistaa nälissämme.
Massulit täynnä ajoimme takaisin keikkapaikalle ja aloimme roudaamaan instrumenttiloita sisään. Lavan lähes kuntoon laitettuamme muistimme taas kuinka halpaa se viina täällä onkaan, ja siitä se taas lähti, lapasesta nimittäin. Yliystävälliset slovakit tarjosivat jatkuvalla juotolla olutta, votkaa ja viskiä. Miksaaja, lava ja henkilökunta olivat ihan huippuja, talo tarjosi ruoat ja ne kannettiin nenän eteen. tämmöstä lisää! Läträämistä jatkettuamme kunto alkoi olla ekan bändin jälkeen siinä kintailla että päätimme siirtyä lavalle.
Jengi oli ihan messissä ja huutelivat biisien välissä omalla kielellään toivottavasti positiivista palautetta. Ainakin olivat iloisia! Keikka meni hyvin lukuunottamatta muutamaa perusvirhettä mutta niitähän aina sattuu... ja jos ei teille muille muka satu niin sit me laitetaan ne kännin piikkiin. Keikan jälkeen otettiin yhteiskuvia aika monen tyypin kanssa ja piti ihan kapulatkin signeerata ja luovuttaa jollekin rumpalipojalle. Sitten juotiin. Ja paljon. Parin kolmen tunnin ja lukemattomien alkoholijuomien jälkeen baarin esimise tuli sanomaan että olis aika roudata kamat ulos. Roudauksen jälkeen jatkettiin vielä kunnes aloimme Iiron ja Simon kanssa miettimään että missähän se kitaristi ja basisti on, kun baarista ei niitä löydetty. Takapihalta ne loppujen lopuksi löytyi, Mikko halimassa jonkun jätkän kanssa ja make vieressä soitti ilmarummuilla ilmeisesti Iron Maidenia. Vihdoin päästiin lähtemään takasin kohti Kosicen yöpaikkaa. Pysähdyttiin kuselle johonkin pellon viereen, kun Make hyppäs autosta niin johan se oli selällään ojassa, istuimme Iiron kanssa takasin autoon ja odotimme.. ja odotimme. Löysin maken auton takaa lukitsemassa jo lukossa olevaa takakonttia, taluttelin hänet autoon ja pääsimme vihdoin "kotiin". Vois laittaa ehkä korkin kiinni, ainakin vähäks aikaa, että pääsee tuo meidän ylivoimainen one man crewkin nollaamaan. Over and out!
-Distral
Aamulla herätessä, nenä oli tukossa ku paikallinen liikenne, eikä jokaisen lihaksen kolottaminen ainakaan yhtään nostattanut tunnelmaa, vaikka ajomatka ko. päivälle kohti Humennea oli suhteellisen helppo, ainoastaan n. 70 km. Vuoristotietä körötellessä rupeaa muutamaan otteeseen kaipaamaan "hieman" parempaa autoa, kun tuntuu että loivakin ylämäki on ylitsepääsemätön este meidän peltikopille, mikä yskii enemmän kuin 30 vuotta tupakoimista harrastanut henkilö. Humenne, mitä vittua? Kaupunki on ku ydintuhon jäljiltä, mikään helvetin kuppila ei ole auki, kaikilla helvetinmoinen nälkä, eikä lämpötilakaan enää hivele ihoa lämpimällä tuulahduksella. En toista kirjotuksia siitä, mitä promoottorin kanssa tapahtui, mutta olisi saattanut jälkeenpäin muutama ystävällinen sana irrota ko. kusipäälle. Keikkapaikka oli kiinni kun saavuttiin tähän jumalan hylkäämään kylään, mutta muutaman puhelun jälkeen selvisi, että hieman myöhempänä ajankohtana ovet aukeaa ja päästään katsastamaan soittopaikka. Käveltiin ympäri helvetin pimeää kylää, missä ainoa elonmerkki oli piruntorjuntabunkkerin ilmoille heittämät kellosoolot. Löydettiin loppujen lopuks paikallinen hampurilaiskuppila, missä sai verisuonia tukittua maittavalla rasvassa uppopaistetulla ruoalla. Massiivinen röyhtäsy sekä sievähkö pieru ja kaikilla oli taas nälkä, awesome. Suunnistettiin keikkapaikalle, joka vastoin kaikkia odotuksia olikin todella tyylikäs kuppila ja jo siinä vaiheessa todettiin, että ainakin audiopuoli on hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Slovakkibändi alotti rämpyttämään omaa settiään ennen meitä, jonka aikana tuntui ettei täkäläiset osaa ottaa paskaakaan irti musiikista, vaan kaikki istui tuoppi nenän edessä kuin tikku paskassa omissa pöydissään. Distralin soittaessa paikalliset sekopäät kuitenkin löysi itsestään vähän isomman vaihteen silmään ja kuppilassa alkoikin tunnelma hieman nousemaan. Keikka oli kaikenkaikkiaan hyvä ja niin kuin arvata saattaa, alkoi taas petollinen litku nimeltä vodka esittämään omaa rooliaan keikan jälkeisille hetkille. Vodka vodka vodka, voi vitun vodka. Tuntu että ihmisille meidän ympärillä oli tärkeintä se, että kukaan ei enää löydä Suomea maailmankartalta, siinä täydellisesti onnistuen. Nimeltämainitsemattomat bändin jäsenet esitteli pihalla ilmarumputaitojaan joillekin sankareille, eikä puheesta enää pilkun aikaan saanut paskaakaan selvää. Mainiota, että kamojen roudaamisen lisäksi saa taluttaa jäsenet autoon, että päästäis hiljalleen painelemaan mersulla kohti saatanan kylmää yösijaa. Vuoristotiet aiheutti taas muutamat kirosanat matkan aikana, mutta turvallisesti kuitenkin löydettiin Kosicen majapaikalle, kellon ollessa aamuyöllä 5 tienoilla. Unta palloon ja kohti seuraavana päivänä odottavaa vapaapäivää.
- One Man Crew
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti